19 maaliskuuta, 2014

Maaliskuun SNY-paketti

Vihdosta viimein pääsin minäkin availemaan tämän kuun pakettiani. Viivästys ei ollut SNYni vika, vaan posti oli kiikuttanut sen naapurikuntaan (joo, Itella, sanokaa vaan irti lisää työntekijöitä), joten sain sen vasta tänään.


Paketistä löytyi oranssi ja keltainen 7veikka -kerä, kevään vihreä nalle-kerä, 3,5mm bambupuikot ja vihreää sitruunateetä sekä Fazerin suklaanappeja ja ihana kukkuluuruu -kortti, joka pääsee jääkaapin oveen muiden korttien joukkoon. :)

 Oranssi 7veikka menee sukkiin, kun ostan vielä kerät sinistä ja valkoista. Tulee erään tamperelaisen jääkiekko joukkueen väriset sukat näin pleijareiden alkuun. :) Toiset langat vielä jäävät odottamaan ideaa, jota ei varmaan tarvi odottaa kauaa. Ja heti tulikin mieleen että keltaisesta tulisi ihanat Hunajakennot (sukat). Ja ihanaa uudet bambut, kun aina saa laskea puikkojaan. Nytkin on kolmet puikot eri töissä kiinni. 

Sitruunateetä taidan nauttia jo tänä iltana kun on jotenkin flunssainen olo... Joko flunssa on tosissaan iskemässä tai viisaudenhampaat tekevät kunnolla tuloaan. Ylhäällä kauhee kohouma ikenessä etenemässä kohti poskipäätä ja alhaalla hammas jo kunnolla noussut. Kauhulla odotan sitä päivää kun täytyy mennä sinne hammaslääkäriin.... 
Suklaanapit jäävät jemmaan reilu kahden viikon päästä olevaan pitkäään vapaaseen vkonloppuun. Pistin itselleni pinen herkkulakon kun tuntu et mikään muu ei maistunut kun karkki ja sipsit ja suklaa. Onneksi kevät on melki jo täällä, ja on ollut ihanan sulat ja kuivat tiet; ollu todella kevyen olosta kävellä kesälenkkareilla lenkillä. :)

Kiitos SNY:lleni erittäin piristävästä paketista! :)

Viimeksi kerroin että Backstreet's Back, ja ne todellakin oli! :) Se oli ihan älytöntä ja huippua. :) Vaikka oltiinkin lavasta niin kaukana, että skriiniltä oli enimmäkseen katottava mutta silti. Bäccäreiden vanhimmat laulut on jo 20 vuotta vanhoja, ja silti ne pisti Hartwallin sekasin, ja olivat yhtä hyviä kun sillon teininäkin. <3 Youtubesta löysin ihmisten laittamia videoita sieltä, ja voi että! Oli ihana kattoo että tuolla mä olin! En olis ikinä sillon teininä kuvitella että niitä pääsis kattoon, unelmoitiin vaan ja kelattiin vhs:ltä Millenium -kiertueen Barcelonan konsertti taltiointia. :)



4 kommenttia:

  1. Mahtavaa, että paketti vihdoin löysi perille :) Ja kiva kuulla, että oli mieluinen .. Täytyykin ruveta seuraavaa pakettia hiljalleen suunnittelemaan :D Terkuin SNY-parisi

    VastaaPoista
  2. Kevään värien pilkahdusta paketissasi :)

    VastaaPoista